Joka tarkkaan ottaen sijaitsee vessan ulkopuolella. Mutta ideana on tällä tavalla palkitsemalla opettaa 2,5-vuotias esikoinen kuivaksi.
Mehän siis kokeiltiin kaikki mahdollinen, karkkipalkinnot, vuolas kehuminen, esimerkin näyttäminen (potta vessaan jo vauvana jotta taatusti on tuttu), rutiiniin pottailun ottaminen jne.
Viimein, pari viikkoa sitten ostin nettikirpparilta tytölle 15 ihanat pikkuhousut, tyttö oli niistä niin mielissään että alkoi osoittaa kiinnostusta taas vaipan jättämiseen pois. Kuitenkin edelleen tyttö pissaili muutamasti päivässä lattialle, ja se oli todella turhauttavaa koska tuossa oli jo muutaman päivän jakso milloin Elli näytti että osaa kyllä pidättää ja tietää minne hädän tullen tarpeet tehdään.
Viimeisin keino oli sitten tämä. Mentiin Tiimariin, ostettiin iso pinkki kartonki ja muutama arkki kaupan ihanimpia prinsessatarroja (miten ne on niin kalliita??) ja kotona teippasin kartongin vessan oven viereen. Kerrottiin homman juoni, että aina kun käy vessassa niin saa yhden valitsemansa tarran tuohon liimata. Ensimmäisenä iltana olisi halunnut kaikki tarrat siihen lätkiä kerralla mutta seuraavan vessareissun jälkeen jo hoksasi miten toimitaan.
Ja nyt on pari päivää tyttö käynyt itse oma-aloitteisesti vessassa, eikä edes potta kelpaa vaan pitää päästä kiipeämään pöntölle niinkuin isot ihmiset. :) Tietysti äitin ja isin apua tarvitaan pyyhkimisessä ja pesuissa, mutta eipähän kastu housut. Mikä ilo on aina saada liimata ihana tarra palkinnoksi, ja niitä pitää sitten käydä vähän väliä ihastelemassa. :)

jippii... hyvö juttu et löyty toimiva tapa =)
VastaaPoistamoi,Retu! Aivan mielettömän hyvä idea!
VastaaPoistaHeips.. nyt vasta löysin tän sun blogin :)
VastaaPoistaJoskus tuota karamellipuu-blogia luin mut se jäi ja nyt sitä kautta löysin tänne.. tosi kiva tuo tarrasysteemi, meillä pitäs samallainen kehitellä Luukakselle, sitä ku ei innosta pottailu tai pönttöily ihan yhtää!! Pari iltaa sitte innostu käymään pöntöllä ja pissi innoissaan seisaalleen ku isot miehet, mut sit ku sattu pari vahinkoa ni ihmeesti innostus lopahti pojalla. Mut täytyypä hommata tuollanen pahvijuttu ni siihen on kätevä liimata tarrat. Ja kiva että Elli on innostunu pottaileen :)
Hei! Mitäs tänne kuuluu? Odotamme postauksia, näitä on niin ihana lueskella :)
VastaaPoista