keskiviikko 26. elokuuta 2015

Koulutyönä koruja

Toisella viikolla meidät jaettiin ryhmiin, ja jokainen ryhmä meni tutustumaan eri pajaan kolmen päivän ajaksi. Jos jollain on vielä koulun alussa epäselvyyttä omasta tulevasta suuntautumisesta, tässä vaiheessa eri vaihtoehtoja vielä voi harkita. Itse pääsin aloittamaan metallipajasta. Mielikuvat liittyi kipinöihin ja takomiseen, rautakankiin ja miehisiin juttuihin. Yllätys olikin iloinen, kun pääsimme suunnittelemaan ja tekemään koruja.

Tästä lähdettiin. Muutaman kuparilenkin tein ja niitä pyörittelin, ihan vieraaseen materiaaliin oli aluksi hankala saada otetta.




Aika riensi, ja oli alettava saamaan tulosta aikaan. Opettaja esitteli erilaisia ketjuja, ja kuninkaanketjun malli kiinnosti. Hetken sai pähkäillä, että miten mikäkin lenkki kääntyi, mutta äkkiä innostus vei mukanaan. Lopputulos on hieno rannekoru itselleni, kyllä olen ylpeä tuosta. :)


Aikaa vielä oli, joten halusin kokeilla erilaista ketjua. Jossain netin syövereissä olen nähnyt ihania kuvia runsaista nappikoruista. Erilaisia nappeja minulla on kotona liian paljon omiin tarpeisiini nähden, harvoin tulee ommeltua napillisia vaatteita. Nämä hienoimman väriset oli hyvä tuhlata koruihin, missä ainakin pääsevät käyttöön. Nauhan kävin ostamassa valmiina askartelukaupasta.



Hiellä ja vaivalla (ja haavaisilla sormenpäillä) sahattuja kuparilenkkejä oli vielä, joten taiteilin lopuista pikkuruisen avaimenperän.


Kolme päivää metallipajalla tuntui lopulta liian lyhyiltä. Kivaa oli!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!