tiistai 15. syyskuuta 2015

Ihmisen koriste

Kaikki neljä pajaa kierrettyämme saimme tehtäväksi ihmisen koristeen. Tekotavan sai päättää itse, rajoituksena oli se, että tuote piti saada tehtyä valmiiksi koulussa. (Tein tämän suurimmaksi osaksi kotona...)

Ihmisen koriste piti tehdä jollekin asiakkaalle joka sai olla todellinen tai kuviteltu, mutta sen piti olla sellainen, joka voisi olla todellinen.

Jälleen kerran edessäni oli tyhjä paperi, ja mieleni vähintään yhtä tyhjä. Päätin tehdä mielikuvituksettomuudestani voimavaran, ja kirjoitin paperin yläreunaan asiakkaan nimeksi Erkki Arkinen. Äkkiä Erkki alkoi kertoa minulle omaa tarinaansa, ja sitä mukaa tuleva työni alkoi hahmottua.

"Erkki Arkinen 31v.
Tavallisen kiltti mies.
Tahtoisi olla supersankari.
Kulkee farkuissa ja hupparissa.
Kun kukaan ei näe, kiskaisee supersankaripipon syvälle päähänsä, ja solmii viitan niskaansa.
Erkki on bussikuski.
Hän ei katso asiakkaitaan silmiin, mutta hymyilee kohteliaasti.
Erkki kuvittelee ajavansa lentobussia, jolla kiidättää pelastettavia turvaan.
Oikeasti hän on ylpeä työstään."



Piirtelin erilaisia viittoja, pipoja ja koruja, mietin tekotapoja ja käytettävissä olevia materiaaleja.
Päädyin pipon tekemiseen virkaten, sillä virkkaamalla saa melkein mitä vaan tehtyä, ja suunnitelmaa voi muuttaa lennossa.



Tätä tehdessä olin itse itselleni kriitikkona ankara. Ei tämä toimi, tulee tylsä, kaikilla muilla varmasti hienommat työt, liian vähän aikaa ja vääränlainen lanka, olisi pitänyt valita joku toinen suunnitelma jne. Tein sen kuitenkin loppuun asti, ja työ kiitti tekijäänsä. :) Tästä tuli oikeastaan parempi kuin toivoin, ideana tuollainen toimii varmasti monenlaiseksi muunneltuna.

Otsalle olisin halunnut kehitellä vielä jonkinlaisen super-Erkki-merkin, mutta siihen ei aika riittänyt.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!