Koulussa olemme tammikuun aikana värjänneet puuvillaa reaktioväreillä. Tässä menetelmässä ideana on saada väri reagoimaan kankaan kuidun kanssa niin, että väristä tulee pysyvä. Lämpötila pidetään koko prosessin ajan noin 40 asteessa, mutta aivan lopuksi vaate keitetään muutaman kerran, jotta kaikki ylimääräinen väri saadaan pois.
Me värjäsimme ennen joulua tehdyn trikoopaidan, ja ennen paidan värjäystä harjoittelimme eri sävyjen tekemistä ja sidottujen tilkkujen, eli plangien tekemistä.
Minun haaveeni oli saada aikaan sellainen peruspunainen väri. Sitähän ei valmiina ole, vaan se on yritettävä sekoittaa pinkinpunaisesta ja oranssinpunaisesta. Syvempään sävyyn saa myös laittaa ripauksen sinistä tai mustaa.
Tein kolme eri lientä metsästäen täydellistä punaista, mutta ajan lähetessä loppuaan mun oli otettava riski ja upotettava huolella tehty paita liemeen, minkä tuloksesta en olisi ihan varma.
Tässä lähtötilanne, eli vesi ja värijauhetta. Näiden lisäksi käytetään glaubersuolaa ja soodaa.

Tilkkuja liemessä.
Siellä se paita muhii, kyllä jännitti!
Tällainen siitä tuli. Ei lähellekään sellainen kuin suunnittelin, mutta nätti väri tämäkin. Muistuttaa enemmän mustikkasoppaa, kuin mansikkaa.
Hihat sidoin ennen värjäämistä tiukasti. Jotain ilmettä halusin paitaan saada, ja tuollaiset ohuet raidat sopii minusta tähän simppeliin tyyliin hyvin. Saatan vielä jossain vaiheessa uittaa tämän oranssinpunaisessa väriliemessä, josko saisin lopputuloksen lähemmäs suunnitelmaa. Mutta jos en ehdi, hyvä tämä on näinkin!
Ihana väri ja olisipa kankaiden värjäys mielenkiintoista!
VastaaPoistaKiitos! :) Nyt kun oon päässyt yli siitä, ettei tuo ole paloautonpunainen, oon kyllä tyytyväinen tuohon sävyyn.
Poista