maanantai 19. syyskuuta 2016

Karkkihousut oman peruskaavan pohjalta

Housujen piirtämistä olen odottanut sekä innolla, että pelolla. Olin kuullut, että kaavan saaminen istuvaksi voi olla pitkän ja kivisen tien takana, mutta oman istuvan housukaavan saaminen houkutteli silti kovasti.
Pelko oli turhaa tai sitten mulla kävi tuuri, sillä ilman sen suurempia korjauksia kaava istui todella hyvin.

Vaikka vaatekaappi on hyvinkin täynnä, on siellä ollut mukavien kouluhousujen kokoinen aukko. Käytän farkkuja aina ja kaikkialla, mutta onhan ne välillä hurjan epämukavat jos pitää istua pidempiä aikoja paikoillaan.
Halusin kuositella katseenkestävät collegehousut, joissa yhdistyisi mukavuus ja helppous.




Kankaaksi valitsin Neenuskan herkullisen karkkijoustiksen, mutta tokihan tein ensin koeversiot toisesta collegesta. Puhelimella näitä kuvia en osaa laittaa loogiseen järjestykseen, joten hypellään vähän ees taas.

Koeistuja totesi homman sujuvan.



Koeversiohousuihin tein taakse kaarrokkeen, mutta karkkihousuista jätin sen pois, ettei kuosi katkea.
Sekä lahkeensuissa että vyötäröllä on resorit, vyötäröllä lisäksi kuminauha. Molemmissa housuissa reilut taskut, karkkihousuissa tikkasin ne etulahkeisiin kiinni.




Nämä on päällä niin mukavat, että farkut jää kyllä vähemmälle käytölle. Olen erittäin tyytyväinen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!