maanantai 26. syyskuuta 2016

Koulun avajaiset

Koulullamme vietettiin virallisia avajaisia viime viikon loppupuolella. Ohjelmaa oli niin kutsuvieraille kuin meille opiskelijoillekin, pääsimme osallistumaan erilaisiin pajoihin ja kuuntelemaan luentoja.
Itse tein pajoissa kaksi kukkaa erilaisilla tekniikoilla, tämä yllä oleva koottiin valmiista paloista liiman ja kuparilangan avulla, ja alempi huovutettiin esihuovutetusta villasta käyttämällä sekä neulahuovutusta että perinteistä menetelmää.




Etulalla oma kukkani.


Saimme tehtäväksi luoda avajaisiin teokset teemalla valo ja varjo. Meidän pieni ryhmämme teki huoneasetelman, missä ikkunan toisella puolella on pala vanhaa aikaa ja toisella uutta. Vanhalle puolelle kirjoin etupistoin pienen pellavapöytäliinan, toinen ryhmän jäsen ompeli tyynynpäällisen uudelle puolelle. Molemmilta puolilta ikkunaa löytyy teemaan sopivat lamput, lisäksi ikkuna kuvastaa valoa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!