tiistai 26. toukokuuta 2015

Mix&matc tulevalle eskarilaiselle

Pidemmittä puheitta tyttöselle tulevaa eskaria ajatellen siistiä perusvaatetta. Tätä kissakangasta olen säästellyt hyllyssä jo jonkin aikaa, ja nyt tajusin, että pian voi tulla hetki, kun esikoinen ei enää kelpuuta tällaisia pikkulapsille suunnattuja unelmanpehmeitä vaahtokarkkikankaita. Ensimmäisenä mukavan lämpöinen mekkonen pitkillä hihoilla ja taskuilla. Kaavana tässä China Girl Ottobresta 4/2014. Helman pyöreys ei oikein välity kuvasta, kokonaisuus on juuri niin herkullisen pehmeän pyöreä, kuin voi olla, ja erittäin mieleinen saajalleen.





Paita Autumn Forest-kaavalla, myös Ottobre 4/2014. Söpö peruspaidaksi, tää pitsisydänkuosi sopi tuohon täydellisesti. Tää vaatteiden asettelu kuvaan on aina oma hommansa. :D Lisähaasteen toi tuuli, mikä sai helmat lerpattamaan.



Tässä kaavana on Pupunen (Ob 4/2012). Mulla oli valmiina piirrettynä koot 110 ja 122, joten 116 koon sain suurentamalla tuota pienempää kaavaa. Hihoissa rypytys framilonin avulla, muuten ei mitään ihmeellisyyksiä tähän tehtynä.


Tämmöisille housuille on ollut tarvetta jo pitkään, nyt sain viimein toteutettua. Kaava on Ob 4/14 Sweet Denim, materiaali joustocollegea ohjeesta poiketen. Meidän rimppakintulle nämä ei ole leggingsit vaan niukkalinjaiset collarit, mitä voi käyttää hyvin monenlaisten yläosien kanssa. Pyöreät taskut ja kiristysnauha vyötäröllä tuo vähän ilmettä lisää. Lahkeissa framilonrypytykset näyttää vähän tönköiltä näin paksusta kankaasta tehtynä noin lyhyellä matkalla.



Nyt on ompeluhommissa vauhti päällä!


perjantai 22. toukokuuta 2015

Itselle ihanaa

 Pitkästä aikaa ompelin ihan vaan itselleni. Saumurin sain tekemään nättiä jälkeä taas, joten intoa riittää!
Tuossa joku hetki mietin, että miksi en haasta itseäni hirveästi ompelussa, vaan turvaudun yleensä simppeleihin malleihin ja helposti käsiteltäviin kankaisiin. Tarkkaa vastausta en osaa sanoa, mutta sen tiedostan, että ompelun terapeuttisuus tässä elämäntilanteessa perustuu siihen, että saan rauhallisen oman hetken koneiden ääressä, ja tiedän saavani kaunista vaatetta aikaan. Jos koneet ja kankaat ei tee mun kanssa yhteistyötä, tulee ihanasta zen-hetkestä stressaavaa suorittamista. Tokihan onnistumisen kokemus on huikea, kun oppii tekemään jotain haastavaa siististi, mutta sille on oma aikansa, ja se on joku ihan muu, kuin nyt. :)

Kaavana näissä kaikissa Ottobren creative workshop, mittoja muuteltu omaan kroppaan sopivammaksi kokoja 36 ja 38 yhdistellen.





Miksi pitäisi aina käyttää niitä tavallisia ompeleita? Hyvin joustaa tämäkin, ja antaa erilaista ilmettä.





Tämän tekeminen oli yhtä purkamista. Etukappaleen leikkasin nurinpäin, olkasaumojen saumanvarat menee eri suuntiin (molemmissa vielä tukinauhat väärillä puolilla saumaa, älkää kysykö miks), ja ensimmäisen version pääntiestä leikkasin pois. Lopputulos silti ihan ok, tuskin noihin muut kiinnittää ensimmäisenä huomiota.




Näiden lisäksi samoilla vauhdeilla on valmistunut pieni pino pipoja, yks sinne toinen tänne ja pari itelleni. Niitä ei voi olla liikaa.


maanantai 11. toukokuuta 2015

Farkuista farkut


 Kierrätysfarkut, ei niihin ikinä kyllästy. Tällä kertaa ompelin tyttöselleni käyttäen Ottobren Snappy Happy-kaavaa (1/2014) koossa 116. Lahkeiden kaavat halkaisin pystysuunnassa kahtia, että sain hyödynnettyä naistenkin kapeampia farkkuja, eikä tämä malli mun mielestä hullummalta näytä.

Nämä oli ompelupöydällä keskeneräisenä aivan liian kauan, järjellistä selitystä en sille osaa antaa, mutta kyse on jostain jumittumisesta ja kynnyksen korkeaksi kasvamisesta. Kannatti sen kynnyksen yli hypätä. :)
Saumurin sisälle tarttis kyllä kurkata, hyppytikkiä alkanut tehdä liikaa ja lankaa välillä katkoo. Uuden ompelukoneen myötä olen alkanut innostua saumojen ompelusta ompelukoneella, ja saumurille jää vaan huolittelu. Ajattelin tuota varovasti kokeilla jossain vaiheessa myös trikoolle, josko saumojen napsahteleminen loppuisi kun ommel olisi lujempi.

Vyötäröllä on leveä kuminauha ja nauhakujassa kengännauha, napinlävet tein ihanalla yksivaiheisella systeemillä, minkä mun ihananihana kone osaa. Ai että, kun voisin hehkuttaa loputtomiin tuota mun uusinta ystävää. :)
Lahkeissa myös leveät kuminauhat, ja taskunsuut rypyttyy pienesti ohuemman kuminauhan avulla.