tiistai 8. lokakuuta 2013

Haaste

Haaste menee seuraavanlaisesti:

1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Jokaisen haastetun pitää vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastajan tulee valita 11 blogia jossa on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa, kuka sinut on haastanut, ja kenet sinä haastat.
6. Ei takaisin haastamista.

Kohta 1.: 11 asiaa itsestäni.

1. Aloitin juuri käsityöaiheisen koulun.
2. Viimeksi olen opiskellut 7 vuotta sitten. Sen koulun jätin kesken, kun ei ollut oma ala.
3. Olen muuttanut elämässäni niin monta kertaa, etten edes jaksa laskea. Reilusti yli 10. Niistä suurin osa lapsena ja nuorena.
4. Olen asunut pohjoisessa, etelässä, idässä ja nyt keski-Suomessa.
5. Meikkasin ensimmäistä kertaa 22-vuotiaana. Olihan se näky.
6. En tykkää poimia mustikoita.
7. Korviksia ja kynsilakkoja ei mun mielestä ikinä voi olla liikaa.
8. 
Minulla on huono keskittymiskyky.
9. Olen liian iltavirkku, aamulla aikaisin ylös nouseminen on yhtä tuskaa.
10. Pidän laulamisesta, mutta yleensä en uskalla laulaa muiden kuin lasteni kuullen.
11. Paitsi kuorossa.


Kohta 2.: Näihin kysymyksiin minun oli vastattava:

1. Lapsuuden/nuoruuden idolisi? En yhtään muista. Ei mulla tainnut olla ketään tiettyä idolia.
2. Lempiruokasi? Ensimmäisenä tuli mieleen täytetyt paprikat. Eli kaikki missä on kermaa ja juustoa. :)
3. Mitä jääkaapissasi on aina? Lihaliemikuutioita ja ketsuppia.
4. Mitä toivot joululahjaksi? Aikaa perheen kanssa.
5. Mitä katsot televisiosta? Usein tulee katsottua talentit ja idolsit, ja Putous silloin kun se tulee.
6. Missä olet viimeksi lomaillut? Yhden viikonlopun mittaisen miniloman tässä syksyllä sain viettää ihanien mammaystävien kanssa mökillä Ähtärissä.
7. Lempiaineesi koulussa? Käsityö.
8. Mitä teet mieluiten, kun olet yksin? Olla öllötän, tai ompelen.
9. Mitä olet viimeksi ostanut itsellesi? Kynsilakanpoistoaineen.
10. Mitä pyykinpesuainetta käytät ja miksi? LV:n kirjopyykkiainetta, jäänyt tavaksi.
11. Lemppari herkku? Karkit, herkut, leivokset, pizzat, hampparit.. Kaikki! Joulukonvehdit myös.

Kohta 3.: Nämä asiat minä haluan tietää haastetuista.

1. Miten selviät talven pimeydestä?
2. Oletko ilta- vai aamuvirkku?
3. Syötkö terveellisesti?
4. Tai pyritkö siihen?
5. Mikä oli lapsuuden toiveammattisi?
6. Minkä värinen on sinun ajatusmaailmasi?
7. Mitä tekisit kymppitonnilla?
8. Kahvi vai tee?
9. Pizza vai kermaleivos?
10. Haluaisitko käydä avaruudessa?
11. Viihdytkö itsesi kanssa?

Kohta 4.: Haastan seuraavat blogit
1. "NÖÖN NÖÖN" sanoo äitin ompelukone

2. Onnen ihania silmukoita
3. HEPULOINTIA
4. mallikelpoinen
(Siinä on vaan 4..)

Kohta 5.: Minut haastoi Minna Ompelukoukku-blogista
.

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!