perjantai 22. toukokuuta 2015

Itselle ihanaa

 Pitkästä aikaa ompelin ihan vaan itselleni. Saumurin sain tekemään nättiä jälkeä taas, joten intoa riittää!
Tuossa joku hetki mietin, että miksi en haasta itseäni hirveästi ompelussa, vaan turvaudun yleensä simppeleihin malleihin ja helposti käsiteltäviin kankaisiin. Tarkkaa vastausta en osaa sanoa, mutta sen tiedostan, että ompelun terapeuttisuus tässä elämäntilanteessa perustuu siihen, että saan rauhallisen oman hetken koneiden ääressä, ja tiedän saavani kaunista vaatetta aikaan. Jos koneet ja kankaat ei tee mun kanssa yhteistyötä, tulee ihanasta zen-hetkestä stressaavaa suorittamista. Tokihan onnistumisen kokemus on huikea, kun oppii tekemään jotain haastavaa siististi, mutta sille on oma aikansa, ja se on joku ihan muu, kuin nyt. :)

Kaavana näissä kaikissa Ottobren creative workshop, mittoja muuteltu omaan kroppaan sopivammaksi kokoja 36 ja 38 yhdistellen.





Miksi pitäisi aina käyttää niitä tavallisia ompeleita? Hyvin joustaa tämäkin, ja antaa erilaista ilmettä.





Tämän tekeminen oli yhtä purkamista. Etukappaleen leikkasin nurinpäin, olkasaumojen saumanvarat menee eri suuntiin (molemmissa vielä tukinauhat väärillä puolilla saumaa, älkää kysykö miks), ja ensimmäisen version pääntiestä leikkasin pois. Lopputulos silti ihan ok, tuskin noihin muut kiinnittää ensimmäisenä huomiota.




Näiden lisäksi samoilla vauhdeilla on valmistunut pieni pino pipoja, yks sinne toinen tänne ja pari itelleni. Niitä ei voi olla liikaa.


8 kommenttia:

  1. Upeasti kantattuna tuo ruskean paidan helma! Toivottavasti tälläiset yksityiskohdat joku huomaa vaatteestasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Nää on niitä pieniä juttuja mitkä tuo itselle hyvän mielen.

      Poista
  2. Ihania nuo ompeleet! Haaveissa kone, jolla tuollaisia saa ;)

    VastaaPoista
  3. Ihan parasta kun saa jonkun kaavan toimimaan ja tietää sillä pomminvarmasti saavansa kivoja vaatteita! Kauniita kaikki kolme!

    VastaaPoista
  4. Kauniita paitoja ja ihania yksityiskohtia :) Minulla on kone millä saa koriste ompeleita, niitä ei vaan tule jostain syystä hyödynnettyä..

    VastaaPoista
  5. Kiitos teille! Nää erilaiset koristeompeleet taitaa olla sellaisia, mistä en enää luovu. :)

    VastaaPoista
  6. Eikä mikä megaihana koristeommel.. Muutenkin kiva idea käyttää koristeommelta kanttauksessa, ei ole tullut mieleenkään mutta pitää kokeilla! :)

    VastaaPoista
  7. Tästä innoittuneena taidan itsekkin kokeilla koristeommelta paidanhelmaan..:) Sulle olisi toinenkin haaste, kurkkaappa blogini :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!